Tietoa meistä
Innoavia syntyi intohimosta miehittämättömään ilmailuun. Yhtiömme avainhenkilöt kehittivät RPAS-laitteita harrastuksenaan jo ennen droneteollisuuden aikakautta. Vuonna 2017 oli aika perustaa yhtiö kehittämään eurooppalaista markkinaa ja palvelemaan kasvanutta asiantuntijapalveluiden kysyntää. Aluksi meidät tunnettiin nimellä Robots Expert, sittemmin meistä tuli Innoavia. Innoavia jatkaa Robots Expertistä tunnettua korkealaatuista työtä innovatiivisessa ilmailussa.
Uskomme, että dronet ovat tärkeä osa kestävää ilmailun kehitystä. Droneilla voidaan parantaa yritysten kilpailukykyä, hillitä hiilijalanjäljen kasvua ja luoda tasavertaisempia palveluita.
Projekteja
Olemme olleet mukana lukuisissa eurooppalaisissa julkisrahoitteisissa tutkimushankkeissa samoin kuin miehittämättömän ilmailun projekteissa droneteollisuudelle ja kunnille.
Projekteilla on ollut merkittävä yhteiskunnallinen ja toimialaa kehittävä vaikutus. Projektit ovat keskittyneet skaalaamaan miehittämätöntä ilmailua pois näköyhteyden sisällä (VLOS) tapahtuvasta lentotoiminnassa näköyhteyden ulkopuolelle (BVLOS) tapahtuvaan lentotoimintaan. Olemme olleet kehittämässä BVLOS-toiminnan edellytyksiä, kuten U-space-määräyksiä sekä 5G-yhteyden hyödyntämistä droneissa.
Avoimet tehtävät
Ilmailun asiantuntija – tervetuloa joukkoomme luomaan uutta! Meillä on jatkuva haku henkilöille, jotka ymmärtävät ilmailun luonteen ja näkevät innovatiivisen ilmaliikenteen mahdollisuudet.
Olemme ennakkoluuloton, tulevaisuuteen katsova, rohkea ja tosiasioihin nojaava toimija. Sinulta odotamme samaa. Taustaltasi voit olla esimerkiksi liikkeenjohdon konsultti tai lentokelpoisuuden syväasiantuntija. Työ edellyttää kokonaisuuksien hallintaa, analyyttisyyttä ja vuorovaikutustaitoja. Kokemus miehittämättömästä ilmailusta ei ole välttämätöntä.
Haluatko kuulla lisää?